Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohdintaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohdintaa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. lokakuuta 2015

Valoa pimeyteen

Käytiin tänään nauttimassa viimeisistä ihanista aurinkoisista syysilmoista ja paisteltiin makkarat Valkeajärven laavulla. Paikan valintaan vaikutti erityisesti helppokulkuisuus, koska autolla pääsee suoraan laavulle. Ison mahan kanssa ei enää kovin kauas uskalla lähteä. Mutta onhan järvenrantalaavu muutoinkin kiva syyspäivän viettoon :) Mimokin päätti vielä heittää talviturkkinsa, ja molahti veteen. Harmi, ettei laavuretkelle lähteny kameraa mukaan. Oli kyllä mielettömän kaunis ilma, ja viimeisiksi kauniiksi syyshetkiksi saattaa jäädäkin, mikäli on säätiedotteita uskominen.

Illasta sain jo "kauan" odottamani jouluvalot parvekkeelle. Näitähän ei ole mikään kiva kuvailla, koska tunnelmaa ei millään saa talteen.


Syyskukkia en tänä syksynä saanut parvekkeelle. Se on se kuuluisa Saamattomuus syynä. Kuulema enää ei täällä Mikkelissä ainakaan ole edes saataville. Katsotaan, jos kuitenkin jostain vielä vastaan tulisi. Tai sitten mennään tällä tänä vuonna.


Olen rakastunut tuohon viime talvena ostamaani Led-kynttilään. Sen saa toimimaan hämärätunnistimella, eli meillä on parvekkeella aina iltaisin kynttilä päällä. Oikeaa kynttilää ei muistaisi kuitenkaan näin tiheästi käydä laittamassa palamaan. Ja tuo ei häviä ulkonäöltään oikealle mitenkään. Sisätiloissa Led-kynttilät on ehdoton ei, mutta ulkona sillä ei ole niin väliä. Luonnolliselta näyttää.

Kesän yli säilyi myös viime talvena tehty suolamarmoroitu lasipurkki. Purkki on Riihimäen lasia ja semi-isoa tilavuudeltaan (en nyt yhtään muista paljonkohan). Tässä poltan tavallista kynttilää, ja pelkään koko ajan, että lasi räjähtää. Niinpä ei tule paljoa poltettua. Jos tähänkin ostaisi suosiolla tuon ledin....

tiistai 15. syyskuuta 2015

100 yötä...

Aamulla heräsin viiden aikaan, enkä enää saanut unta. Tuttua jännitystä ilmassa. Pimeässä makuuhuoneessa sängyssä maatessa pystyin aistimaan lumisen maan ja kuulin jopa aura-auton äänen.  Hipsin olohuoneeseen ja kaivoin kynttilät kaapista. Kynttilän valossa neuloin ja nautin rauhallisesta tunnelmasta.


Nyt saa odottaa ❤ 

perjantai 26. joulukuuta 2014

Joulutunnelmia

Meillä joulu mennyt lattialla istuen ja sukkia neuloen. 


Eilen joulupäivänä saimme vieraaksi pari tonttua Helsingistä. Muuten "ei olla oltu kotona", vaan pimeässä lukkojen takana istuttu ja nautittu rauhallisesta joulusta. 

Poikkeuksellisesti aattona hoidettiin haudoilla käyminenkin valosan aikaan. Muutoin normaaliin tapaan hissuteltu kotona. 


Tänään Tapaninpäivänä ajateltiin pitää rääppiäiset eikä tehdä ruokaa ollenkaan. Ihan villeiksi heittäydytään :) 

torstai 4. joulukuuta 2014

Lunta.....

Joulukalenterin pussista nro3 löytyi pieni mustetyyny.Ehkäpä tässä on pieni muistutusvinkki ,että edes hoitolasten koteihin voisin joulukortit väkertää.Eipä oo montakaan päivää kun mietin leimasinpolitiikkaani ja sitä myynkö niitä pois vai mitä teen...
Yöllä oli satanut lunta...voi miten kaunista olikaan ja lapset innoissaan.Aamupäivällä piipahdimme kehitysvammaisten päiväkerhon avoimissa ovissa.Metsästin arvontapalkintona ollutta aivan upeaa piparkakkutaloa, jonka palkinnoksi arpajaisiin oli tehnyt ent. hoitotyttöseni.. no arpa ei tuonu yhtään onnea.Tosin lapset sai lohdutuspalkinnon ja minun kuulema pitää jo kestää pieniä pettymyksiäkin😯



torstai 26. joulukuuta 2013

Kettu juoksi yli järven

Mietin mikä on huonoin joululaulu. Se löytyy otsikosta :D Joulublogimme on ollut tämän itse H-hetken hiljainen. Ehkä siitäkin syystä, että ollaan jaksettu keskittyä olennaiseen. Eli itse juhlimiseen :)  

Ajattelin kirjoittaa nopean tiivistelmän joulustamme... Lähinnä meille ensi vuotta varten, ettei tarvii arpoa ja muistella niin paljoa :) 

Tänä vuonna kotiuduttiin Äitin kotiin neljä päivää ennen aattoa joulun viettoon. Joulukuusivarkaissa käytiin tänä vuonna "ehkä omilla mailla", koska oma kuusitaimikkomme oli kokenut kovia keväällä. Katsotaan onko taimikko lopullisesti pilalla, vai onkohan jo ensi jouluna tilanne toinen.

Viimeisillä jouluostoksilla kävimme paria päivää ennen aattoa kaupungissa, josta nappasimme viimeiset joululahjat matkaan. Ja päästiin testaamaan uusi Murunenkin :) 



Joululahjatoiveina oli tänä vuonna meillä kaikilla se, ettei tulisi mitään turhaa "krääsää". Ainakin itselläni ja äitillä on sellainen vaihe nyt meneillään, ettei mitään turhaa tarvitsisi pyöriä nurkissa.  Tämän vuoksi joululahjat olivat tänä vuonna pitkälti lahjakorttimuodosss, jolloin jokainen voi käydä ostamassa juuri sitä mitä tarvii. Tylsää joo, mut allekirjoittanut on ainakin tyytyväinen :) 

Jouluruuista sanottakoot se, että tein hyvän kastikkeen kinkulle. Se kannattaa tehä ens vuonnakin (ohje löytyy täältä: http://www.snellman.fi/fi/blogi/tommi/joulukinkun-kastike-ja-lisukkeet). Ja jälkkärikakuksi leivoin Kinuskikissan ohjeelle Puolukka-kinuski -juustokakun. Tarjolla oli myös äitin leipoma perinnetaatelikakku. Yhdessä leivottiin myös kanelipullaa ja pumpernikkeleitä. Normijoulupullamme jäi tältä vuodelta väliin, kun unohdimme vaniljakastikkeen kauppaan. 

Muuten joulunaika kului normaalisti kotona oleskellessa, elokuvia katsoessa, neuloessa ja lukiessa.

Ulkona tosiaan plussan puolella keli, tiet jäällä ja vettä sataa... Tarttisi luistimet, että pääsis liikkeelle :( Mut aattona oli vielä kuitenkin lunta ja pari miinusastetta, niin riitti minulle :) eipä juokse kettu tänä vuonna järvellä....

Kohta olisi edessä paluu arkeen, mutta vielä hetki nautitaan :) 

maanantai 2. joulukuuta 2013

Joulu ovella kolkuttaa



Joulumukit haettu varastosta...



Uusi pöytäliina haettu Eurokankaasta ja vanha kynttilänjalka kirpputorilta (johon rakastuin ihan täysin)...



Omppu-purkit nostettu esille...



Kynttiläastiat haettu vanhasta kodista ja aiemmin kerätyt risut nostettu esille...



Tonttuherrat virkattu (ohje täällä!)....



Näistä enemmän täällä....



Ja tästä täällä....



Hamahelmistä askarreltu lumihiutaleita...





Kyllä aikuisten kotonakin lasketaan päiviä...





Saa tulla :)
Minä oon VALMIS!

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Askeleen taas edempänä

Leivoimme Hennan kanssa perjantai-iltana karjalanpiirakoita jouluksi. Kuviahan tästä ei muistettu ottaa, mutta ajattelin silti päivittää tänne, että jouluun ollaan taas valmistuttu hiukan enemmän.

Kokeilin monen monen vuoden jälkeen syksyllä jo aikaisemmin piirakoiden leipomista. Koska kokeilu oli onnistunut ajattelin, että kun apukäsipari tulee kerta paikalle olisi sama tehdä kerralla jo kaksinkertainen taikina. Ohjeen mukaan piirakoita tulee yhdestä taikinasta 30. Kahdesta taikinasta saimme aikaan yhteensä 56 piirakkaa, koska allekirjoittanut ei vaan osannut jakaa taikinaa niin, että luku olisi ollut se 60 :)

Piirakat leipoutui yllättävän kivuttomasti, kun olimme kahdestaan tekemässä. Tosin käytimme siihen kyllä koko illan. Mutta nauroinkin, että tästä voisi tulla meidän uusi jouluperinne (niitä kun yritetään joka joulu aina keksiä).

Piirakat päätyivät Hennan isompaan pakastimeen odottamaan joulua paistettuina ja ilman rasvassa uittelua.

Eiköhän näillä me kolme saada joulupöytä koreaksi :)

Lähde: www.birgit.mummu.net

Ja koska päivitys ois tyhmä ilman kuvaa, niin googlen kuvahaulla söpö joulukuva :)

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

100 yötä...ja valmistelu voinee alkaa NYT...

Joulu...olen aina rakastanu joulua, mutta herään liian myöhään ja kaikki ne ideat jää sitten toteutumatta. Olisiko viimeinkin kaikki tänä vuonna toisin?
Kun huomasin viime syksynä tämän juhlistavan päivän päätin jo silloin että tästä minun valmistautuminen alkaa. Sen pohjalta päätimme tehdä myös oman joulublogimme. Mitä kaikkea tänne sitten kertyykään niin se on yllätystä meille itsellekin.
Tätä päivää päätin juhlistaa tietysti glögillä jota kaapista löytyi viime joululta. Vaikka blogin nimi viittaa johonkin niin...minulle kelpaa vain alkoholiton glögi.Alkoholi pilaa minun glögini.
Glögin kanssa tietysti ihania vihreitä kuulia.. joita on AINA jouluna saatava =) Kun lähdin kauppaan päätin ,että yritän löytää kuulien lisäksi jotain jouluista.. ja sieltähän hyllystä löytyikin jouluntuoksuinen kynttilä. Mikäpäs tässä on ollessa... tänään alkaa myös ulkolyhdyn kynttiläkausi. Yöt onkin jo pimeitä.
 
 
Ja tokihan oli kaivettava esiin jokin jouluinen työkin... ja nyt ommellaan joululiinaa vaikka ulkona onkin ihana syksyinen sää...