Pariin päivään ei ole tullut kerrottua ihanan joulukalenterin sisällöstä. Mieleen hiipii surumieli , että tää on pian ohi. Kalenterista on paljastunut nyssykässä mantelia ja rusinoita ( tänään glögittelen viimein) , parina päivänä leimasimet,, handmade-laattoja ja kaunis huopakoriste,, ei raski pistää paketin koristeeksi on sen verran kaunis.
Jäin eilen joululomalle.Töihin palataan tiistaina joulun jälkeen. Pienet ihmiseni sai pikku paketin ja joulureet.
Hiukan herkkuja..idean nappasin jostain blogista (jota arvatenkaan en enää muista. Anteeksi!)
Illalla virtaa oli kotihommien ohella leipoa marttojen ohjeella appelsiinikakku..löytyy marttojen sivulta ohje. Tänään sitä makustelin ja tykkäsin. Peruskakku appelsiinin maulla...
Tänään ollaan siivottu koti joulukuntoon sekä kokeiltu nyrkkirieskan leivontaa. Nyrkkirieska on niin minun suosikkia. Itse en ole koskaan leiponut ennen mutta innostuin kokeilemaan Kinuskikissan ohjeella. Ei mitään *huippua* mutta minä tykkään ja varmaan leivon uudelleenkin.
Ainuat lahjasukatkin valmistui tänään. Neuloin ne ihmiselle joka on auttanut minua kuluneen vuoden aikana tukemalla suruissani. Enemmän ehkä kiitos kuin lahja.Puikot on nyt pistetty piiloon ja kaivellaan vasta kun aloitan löysäpipoisten fb-ryhmän JyJu:n. Se alkaakin jo jouluaattona =))
Siivouksen pääteeksi sain silittää uuden joululiinani jonka oon kirjonu tässä joulua odotellessa
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjontaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjontaa. Näytä kaikki tekstit
lauantai 20. joulukuuta 2014
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Lunta...
Ulkona sataa lunta ja se saa heti joulufiilikselle. Kaupanhyllylle ilmestyneet joulumakeiset ei tänään kiinnostaneet mutta lehtihylly pysäytti. Vaikka joululehtiä
on vuosien varrella kertynyt jo eräskin niin lisää on saatava. Sunnuntai iltapäivä on kulunut rattoisasti lehteä tutkien ja haaveilen mitä tekisin . Välillä kirjottu tildaa ja samalla seurattu kirpparilta ostettua dvd:tä Taivaan tulet... kynttilät ja ikkunasta näkyvä lumistuva takapiha. Joulumieli syttyy ...
maanantai 15. syyskuuta 2014
Aurinko paistaa..
ja on miten ihanin syyspäivä. Mutta tänään se alkoi lähtölaskenta jouluun,, 100 päivää jouluun!!!!Tunnelmaa päivälle piti hiukan hakea...kuitenkin kahvia joulumukista, suklaata, pipareita, kynttilä ja tietenkin piti esille joku jouluinen käsityö. Tästä se lähtee fiilistely...
sunnuntai 3. marraskuuta 2013
Uutta ja vanhaa
Tilda-aiheiset joulukirjontataulut on olleet jo tuossa jonkun aikaa valmiina, mutta olen yrittänyt etsiä niille kehyksiä. Löysinkin itseasiassa IKEAsta just hyvät, mutta silloin ei vaan ollu tilaa kuljettaa niitä. Mutta en malta oottaa että saan ne tänne pistää, joten nyt siis ilman kehyksiä
Ristipistoilin myös vanhan keskeneräisen joulutyön loppuun. Oon aloittanu tän varmaan kymmenen vuotta sitten ja sillon tehny melkeen valmiiksi. Viimeinen pingviini on puolikkaana vaan oottanut tulemistaan... No nyt se on valmis :)
sunnuntai 15. syyskuuta 2013
100 yötä...ja valmistelu voinee alkaa NYT...
Joulu...olen aina rakastanu joulua, mutta herään liian myöhään ja kaikki ne ideat jää sitten toteutumatta. Olisiko viimeinkin kaikki tänä vuonna toisin?
Kun huomasin viime syksynä tämän juhlistavan päivän päätin jo silloin että tästä minun valmistautuminen alkaa. Sen pohjalta päätimme tehdä myös oman joulublogimme. Mitä kaikkea tänne sitten kertyykään niin se on yllätystä meille itsellekin.
Tätä päivää päätin juhlistaa tietysti glögillä jota kaapista löytyi viime joululta. Vaikka blogin nimi viittaa johonkin niin...minulle kelpaa vain alkoholiton glögi.Alkoholi pilaa minun glögini.
Glögin kanssa tietysti ihania vihreitä kuulia.. joita on AINA jouluna saatava =) Kun lähdin kauppaan päätin ,että yritän löytää kuulien lisäksi jotain jouluista.. ja sieltähän hyllystä löytyikin jouluntuoksuinen kynttilä. Mikäpäs tässä on ollessa... tänään alkaa myös ulkolyhdyn kynttiläkausi. Yöt onkin jo pimeitä.

Ja tokihan oli kaivettava esiin jokin jouluinen työkin... ja nyt ommellaan joululiinaa vaikka ulkona onkin ihana syksyinen sää...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)