sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Joulu lähestyy

Hyvää itsenäisyyspäivää
Ja toista adventtia

Voisi kai perinteenä pitää pumpernikkelien leivontaa itsenäisyyspäivänä.
Kun unohtaa ostaa mansikka tomusokerin kaupasta niin vaaleanpunainen väri muuttui tänä vuonna ruskeaksi ja kaakaonmakuiseksi.
Hoitolapsille oon tänä vuonna rakentanut Lidl:stä ostetun joulukalenterin.Valitani osui taloihin.
Meillä isoilla tytöilläkin on taas kalenteri ja ihania juttuja sieltä on tullut jo..suklaata,leivontajuttuja, kynttilä joka nyt palaa ikkunalla ja tähti.
Huominen on yllätys taas...Itse aloin myös neuloa Niina Laitisen joulusukkakalenterin sukkaa. Hauskaa!!!

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Nyt sytytämme kynttilän

Rauhallista 1.adventtia!
Jouluradio soi ja rauhaisaa eloa vietän.Takaraivossa jyskyttää kuitenkin monet monet jouluideat joita haluaisi tehdä taas.
Viime viikonloppuna saatoin viimeinkin loppuun yhden vuosien urakan.
Jouluikoni on viimeinkin valmis. Joskus on vaan itsekin hyväksyttävä oman työnsä jälki. Olisin vielä halunnut fiksata tuosta ja tuosta, mutta ihana kurssin opettaja totesi , et kyllä se on nyt Jaana tässä. Naureskelimme , että kuka se loppupeleissä tympeentyi katselemaan tätä.

Ikonikurssin opettaja sai kiitoksena tänä jouluna karkkikuusen. Laatujaan ensimmäiseni.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Valoa pimeyteen

Käytiin tänään nauttimassa viimeisistä ihanista aurinkoisista syysilmoista ja paisteltiin makkarat Valkeajärven laavulla. Paikan valintaan vaikutti erityisesti helppokulkuisuus, koska autolla pääsee suoraan laavulle. Ison mahan kanssa ei enää kovin kauas uskalla lähteä. Mutta onhan järvenrantalaavu muutoinkin kiva syyspäivän viettoon :) Mimokin päätti vielä heittää talviturkkinsa, ja molahti veteen. Harmi, ettei laavuretkelle lähteny kameraa mukaan. Oli kyllä mielettömän kaunis ilma, ja viimeisiksi kauniiksi syyshetkiksi saattaa jäädäkin, mikäli on säätiedotteita uskominen.

Illasta sain jo "kauan" odottamani jouluvalot parvekkeelle. Näitähän ei ole mikään kiva kuvailla, koska tunnelmaa ei millään saa talteen.


Syyskukkia en tänä syksynä saanut parvekkeelle. Se on se kuuluisa Saamattomuus syynä. Kuulema enää ei täällä Mikkelissä ainakaan ole edes saataville. Katsotaan, jos kuitenkin jostain vielä vastaan tulisi. Tai sitten mennään tällä tänä vuonna.


Olen rakastunut tuohon viime talvena ostamaani Led-kynttilään. Sen saa toimimaan hämärätunnistimella, eli meillä on parvekkeella aina iltaisin kynttilä päällä. Oikeaa kynttilää ei muistaisi kuitenkaan näin tiheästi käydä laittamassa palamaan. Ja tuo ei häviä ulkonäöltään oikealle mitenkään. Sisätiloissa Led-kynttilät on ehdoton ei, mutta ulkona sillä ei ole niin väliä. Luonnolliselta näyttää.

Kesän yli säilyi myös viime talvena tehty suolamarmoroitu lasipurkki. Purkki on Riihimäen lasia ja semi-isoa tilavuudeltaan (en nyt yhtään muista paljonkohan). Tässä poltan tavallista kynttilää, ja pelkään koko ajan, että lasi räjähtää. Niinpä ei tule paljoa poltettua. Jos tähänkin ostaisi suosiolla tuon ledin....

perjantai 25. syyskuuta 2015

täälläkin tiedostettiin 15.9

Olinpa jo hyvissä ajoin joulua ajatellut ja tehnyt pikku tilauksen
Kieltämättä hiukan korniakin oli...aika helteinen syyspäivä ja minä joulutunnelmissa

Mutta joulua kohti mennään. 100 yötä jouluun päivää juhlistin siis piparein ja suklaan kera. Tonttupöllöä pistelin ristiin ja vauhdista vastasi ihana Jarkko Ahola.

tiistai 15. syyskuuta 2015

100 yötä...

Aamulla heräsin viiden aikaan, enkä enää saanut unta. Tuttua jännitystä ilmassa. Pimeässä makuuhuoneessa sängyssä maatessa pystyin aistimaan lumisen maan ja kuulin jopa aura-auton äänen.  Hipsin olohuoneeseen ja kaivoin kynttilät kaapista. Kynttilän valossa neuloin ja nautin rauhallisesta tunnelmasta.


Nyt saa odottaa ❤ 

Lähtölaskenta alkakoon :)


Lahtölaskenta on alkanut, enää 100 yötä jouluun!!
Sää on vielä kovin kesäisen oloinen, joten siitä ei vielä joulufiilistä saa. Mutta aikaa fiiliksen luomiseen on hyvin :) 

Nauttikaa ihanasta ja aurinkoisesta syksystä!!!!  :)