sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Tuskailua...ähertelyä eli normi viikonloppu

Ei siis kannata tehdä suunnitelmia viikonlopuksi koska eihän mikään sitten mene niinkuin kuvittelee. Flunssa on tiukasti pitänyt otteessaan ja on ollut pakko hyväksyä ettei nyt vaan jaksa.
Päivä nro 13 toi kalenterista ihanan tuoksuista(vanilja) käsirasvaa. Rakastan niin tuota tuoksua =)))
Tänään sain hauskoja tarrakuvia... ja juuri 4kpl:tta eli menevät lasten kalenteriin tai heidän pakettikortteihin.
En todellakaan osa ommella. Käsityöpiirissä kuitenkin sain surrautettua aivan ihanat joulutyynyt. Tilda aiheiset kuviot kirjoin ensin ja sit pellavakankaasta reunat sekä hiukan pitsiä. Eihän nämä priimatavaraa ole mutta itse rakastan näitä. Ja kerrankin niistä tuli just sellaiset kuten ajattelinkin.
Päivällä tuli ystävän kanssa käväistyä jouluruualla..liiton piikkiin. Syötävää ja hyvääkin mutta ei ihan parasta arvosanaa saa.
Illan kuhneessa oon paketoinu muutaman lahjankin esim. tämän jonka esimieheni saa.



Pakettiin käärin neulomani hartiahuivin. Ohje oli Novitan syksynlehdessä. Tätä huivia oli aika mukava neuloa..helppoakin
Lankana oli Novitan Rosa mohair lux..(tahi jotain sinnepäin). Langan olen joskus saanu SNY-kierroksella ja viimein lanka löysi tarkoituksensa. Punainen on esimieheni lempiväri ja langassa on ohutta blingblingiä mukana.
Vieläpä innotuin leipaisemaan piparitkin. Piparipurkki on nyt täysi ja taikinaa jäi vielä huomiselle. Pikku ihmisetkin pääsee leipomaan.
Nyt olen piparin ja kaakaon kyllä ansainnut =))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä käynnistäsi merkki