keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Lumikukka

Oulun kädentaito-messuilta lähti mukaan taito etelä-pohjanmaan tekemispaketti Lumikukka. Virkkausta ja huovutusta ja led-valot.... tykkään niin itse ja luulenpa tekaisevani toisenkin kukkasen.

Syyslomailijat toivat joulutähtösen joka ei sit olekaan joulutähti vaan syystähti.Ollos nimeltään mikä hyvänsä mutta kaunis on.
Pienen hetken oli lumista ja jouluista...nyt sataa ja niin harmaata.


maanantai 20. lokakuuta 2014

Suo, vesisade ja karpalo

Lauantai-iltana käytiin bongaamassa hyvät karpaloapajat. Pikku pakkassää mitä mainioin poimia, muttei mitään varusteita mukana.



Sunnuntaiaamuna kello soimassa kukonlaulun aikaan. Eväät reppuun ja rasiat matkaan. Ulkona vastassa kuuramaan sijaan olikin jäätävä vesisade. Ei auttanu. Pakko mennä kun jo lähettiin.


Avosuon jäätävä tuuli ja vesisade meinasi hyydyttää kovemmankin metsänkävijän hymyn. Pienimmän joutui viemään autoon lämmittelemään jo vajaan puolen tunnin jälkeen. Löydettiin karpaloiden lisäksi kotkan pesä.


Urhoollisesti saatiin kasaan kilo karpaloita, jonka jälkeen sade voitti ja siirryttiin eväiden syöntiin kotiin keittiönpöydän ääreen.


Maanantai-ilta menikin räntäsadetta ikkunasta katsellen, marmeladia keitellen ja testattiin uusi talvisuklaakin :) 


Eiköhän näistä karpaloista pariin joulupöytään riitä. 


Joulua odotellessa :) 

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Lunta...


Ulkona sataa lunta ja se saa heti joulufiilikselle. Kaupanhyllylle ilmestyneet joulumakeiset ei tänään kiinnostaneet mutta lehtihylly pysäytti. Vaikka joululehtiä
 on vuosien varrella kertynyt jo eräskin niin lisää on saatava. Sunnuntai iltapäivä on kulunut rattoisasti lehteä tutkien ja haaveilen mitä tekisin . Välillä kirjottu tildaa ja samalla seurattu kirpparilta  ostettua dvd:tä Taivaan tulet... kynttilät ja ikkunasta näkyvä lumistuva takapiha.  Joulumieli syttyy ...

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Parveke talvikuntoon

Jo tässä pari viikkoa sitten alkoi parvekekasvit näyttämään siltä, että voisivat jo mennä kellariin talviunille. Eilisen suursiivouksen (jonka nimitin jo joulusiivoukseksi perusteellisuutensa vuoksi) päätin kruunata parvekkeen siivoamisella tänään. 

Ensin haettiin tarvikkeet halpamarketeista ja sitten alkoi roudaus kellariin. Pensasmustikat, viiniköynnös sekä hortensia pääsivät talvipaikkaansa, tomaatti ja paprikat jatkavat toistaiseksi olohuoneessa.

Asettelua, kalusteiden siirtelyä, asettelua, luova kahvitauko ja vielä vähän asettelua, jonka jälkeen vähän multaa sekaan. Ja lopuksi imurointi. Lopputulos on ihanan syksyinen ja itse olen tyytyväinen :) 


Krysanteemin (?) olen ostanut aikaisemmin jo, ja se sai vielä hetken armon aikaa. En ymmärrä mitä oon tehnyt väärin, ettei se taho pysyä hengissä?

Niin ja lopun kruunasi vielä valot, mitkä ostettiin kans tänään. Vähän jouluinen, mutta eihän se minua haittaa :) 


Vaniljan, kanelin, ja omenan tuoksuinen sunnuntai

Vietimme siskoni kanssa viime sunnuntaina "marttapäivää" yhdessä ja valmistimme pihallani kasvavista omenoista hilloa.
 


Työnjako oli selvä, minä kuorin omenat ja pelaan Reymania (pleikkapeli) ja rakas siskoni sitten pilkkoo ja keittää ne sit hilloksi. Tiiän, ettei työnjako ollut reilu mut sitäkin toimivampi :) Omenoita oli paljon, mutta silti hillon määrä yllätti meidät ja jouduimme kesken keittelyjen hakemaan kaupasta lisää purkkeja. Valmista tuli ja saatiin kaikki jopa purkitettua. Nyt ne vain odottavat syöjäänsä :)

 
Teimme kahdenlaista hilloa: omena-kaneli sekä vanilja-kaneli. Makua hillot saivat aidosta vaniljajauheesta sekä kanelijauheesta.

Päivä oli ihana. Vietimme aikaa kahdestaan tehden jotain "hyödyllistä" :) Päivä tuoksui kanelille,vaniljalle ja omenalle <3